Lipat lähellä

Tämän viikon olen edelleen pyöräillyt töihin. Alkuviikon (ma-ti) kelit olivat mainiot; kuiva pakkassää ja reipas tuuli, joka tuntui olevan lähes aina vastainen. Hyvällä mielellä ja sopivasti pukeutuneena on vieläkin todella mukavaa pyöräillä.

Aamun säätä odottelin jännityksellä, kun kerran lupailivat peräti lumimyrskyä Etelä-Suomeenkin. Lumesta ei ole täällä tietoa, mutta maa on jäisen riitteen tai ohuen rännän peitossa. Lämpötila +1ºC ja reipas vastatuuli.

Mitäs sitä kauaa miettimään, matkaan vaan pyörällä niin kuin ennenkin – varovaisuutta noudattaen kuitenkin. Alkumatkaan sijoittuvat kaikki alamäet ja kahdesta ensimmäisestä selvisinkin ongelmitta. Kolmas, alikulkutunneliin kaartuva alamäki olikin kaikkein petollisin - kurvissa takarengas lähti lipeämään. Maha tuntui nousevan nopeasti ylöspäin ja pikainen ajatus kerkesi välähtää mielessä: “Nyt tuli noutaja”.

Eipä tullut kuitenkaan vielä. Jostain syystä kaatuminen estyi ja lievän pelästymisen siivittämänä saatoin jatkaa matkaa. Suurin osa matkaa sujui aivan ongelmitta suoraa ja tasaista polkiessa. Vielä toinen lipsahdus loppumatkasta kuitenkin tapahtui kääntyessäni risteyksessä vasemmalle. Tämä lipeäminen kuitattiin pelkästään äkäisellä ärräpäällä eikä pelästymisestä ollut tietoakaan.

Eiköhän siihen renkaan vaihtoon ole aiheellista ryhtyä, ettei tule kokeiltua asfaltin kovuutta omaan kylkeen. Tiedä kuinka siinä kohtaamisessa tulisi käymään? Tunturissa on aivan sileät maantierenkaat, jotka eivät tietenkään sovi talvikeleille.

Kotimatka sujui onneksi ilman kommelluksia, vaikka sakean lumipyryn takia en juuri nähnyt eteeni ja valkoinen lumikerros peitti tien alleen peittäen jäiset kohdat alleen. Suosiolla jalkauduin etukäteen ajatellen vaarallisimmissa kohdissa, joita oli parin alikulkutunnelin mäet.