Huomenna on siis vihdoin Maailman Potkuttelupäivä eli “Kickabout”. Muistuipa mieleeni, että kyhäsin aikanaan tämän riimittelyn potkuttelijan tunnelmista. Parempia riimejä ovat muut toki kirjoittaneet. Lukekaapa vaikka vanhoja Keposteja uudestaan.

On se vain hienoa, että melko harvalukuinen potkuttelijoiden joukkokin saa vihdoin oman päivän. Muut eivät tiedäkään, mistä jäävät paitsi. Hieman muokkasin vielä vanhaa runoa. Tiedä sitten paraniko yhtään:

Mulla kulkupelinä potkulauta on
ja siitä kehon kunto verraton.
Potkun voimalla mä katua liidän
ja monen pyöränkin ohi kiidän.

Mä potkulaudallani kuljen vaan,
vasen, oikea – vaihdan jalkaa.
Ei mua tuuli tai sade estää voi,
kun jatkan tätä hienoa matkaa.

Kukapa satulaa tässä kaipaisi
tai rahinaa kuivien ketjujen.
Oma keho on moottorina
ja voima vahvojen lihasten.

Tässä rytmi oikea on musan
ja siitä hyvän potkutahdin saan.
Nyt blues tämä houkuttaa potkijaa,
uuden mutkan taakse jatkamaan.

Päivän lenkki on jo takana päin,
väsyneenä käyn nukkumaan.
Tiedän, huomenna jalkoja kutittaa
ja suuntaan taas kaduille potkimaan.

Miksi palaan kaduille uudestaan,
vaikka helpomminkin edetä voisin?
Hienoin elämys on potkuretki,
jonka kaikille ihmisille soisin.

Mä päivästä toiseen potkin vaan,
mä päivästä toiseen potkin vaan.

©Potkupami 2008