Lokakuu on alkanut, enkä minä ole todellakaan juhlatuulella. En ainakaan vielä. Jostain pitää taas vähitellen kutitella se into ja tarmokkuus esiin, jota olen tuntenut monasti jopa vuoden pimeimpänäkin aikana. Se ei tapahdu ihan nappia painamalla, vaan vähittäisen houkuttelun kautta. Jos ei muu auta, niin viime kädessä voi suuttua omaan saamattomuuuteensa ja antaa itselleen henkisen potkun persauksiin. (Taas palaamme siis perstekniikoihin, heh.)

Houkuttelu on aloitettu toden teolla pari päivää sitten. Liikuntaa olen toki harrastanut koko kesän ajan lähes päivittäin, mutta se on enemmän ollut sellaista pakollista hyötyliikuntaa. Lieväkin stressi syö näköjään mielialaa ja jaksamista tehokkaasti, varsinkin jos se samanaikaisesti vaikuttaa useammalla elämän alalla (työ, ikääntyvät vanhemmat). Kuntoilu on onneksi jo niin itsestäänselvä ja arkinen asia, että se ei unohdu ankeinakaan aikoina. Hyvä niin.

Keskitytään olennaiseen

Ehkäpä se into ja tekemisen riemu löytyy sitä kautta, että keskityn nyt itselleni kaikkein mieluisimpiin asioihin. Mitkä lajit tai harjoitteet ovat olleet itselleni kaikkein hauskimpia? Kuinka haluan oikeasti liikkua? Missä on todellinen intohimo? Miten muuten haluan viettää aikaani?

Ja musiikki on minulle edelleen melkoisen tärkeä mielihyvän lähde. Päivän video osuus tällä kertaan aika kohdalleen: Broken Down Mojo