Arkisto aiheelle ‘Tavoitteet’

h1

Juoni alkaa kehittyä

24.06.2009

Olen pystynyt edelleen ylläpitämään sopivaa mielialaa, joka kannustaa yrittämään tavoitteissa tosissaan eteenpäin. Tämä mielentila on mielestäni kuitenkin hieman erilainen kuin aiemmissa tapauksissa. Mielen ajoittaisista heilahteluista huolimatta on pohjalla kuitenkin vakaa luottamus ja usko siihen, että itselleni kuvittelema päämäärä toteutuu. Tunnesyöminen on saatu aisoihin.

Toukokuun alusta alkaen olen ensinnä siivonnut taas ruokavalioni liioista herkuista ja roskaruoista. Suurin edistysaskel on kuitenkin pitkän Mynthon-putken katkaiseminen onnistuneesti. Viileää minttua on mennyt varmaan rasia päivässä ja koetan olla nyt ilman, vaikka ne äärimmäisen hyviä ovatkin. Muutamia kertoja olen herkutellut, mutta niiden määrä on ollut kohtuullisia.

"Pieni polku metsän halki vie.."

"Pieni polku metsän halki vie.."

Olen päättänyt olla myös kärsivällinen ja pitkäjännitteinen. Näen edessäni pitkän polun, joka välillä häviää mutkan taakse. Omista päätöksistäni johtuu, avautuuko mutkan takaa ehkä loiva suora vai lähteekö polku nousemaan ylämäkeen. Minun täytyy olla tietoinen toimistani tässä hetkessä, jotta voisin myös tarkkailla syntyviä tuloksia. Toisaalta pitää olla valmis aina parantamaan tapojaan, mutta myös hyväksymään takapakit. Minä olen vastuussa saavuttamistani tuloksista, menisivätpä tulokset eteenpäin tai taaksepäin.

Samoja asioita on todellakin turhaa tehdä uudestaan, jos ne eivät kerran tuota tulosta. Olen myös minä oman aikani tässä jo tasapainoillut samassa tilanteessa kuin aloittaessani. Toimet eivät välttämättä ole vääriä, mutta ne eivät yksistään vielä riitä toivotun tuloksen aikaansaamiseksi. Nopeiden tulosten ja vaa’an tuijottelun sijaan keskityn pysyvien elämäntapojen opetteluun. Tämä muutos on hidas, pitkäkestoinen ja vaatii pitkäjänteisyyttä.

Tässä tilanteessa toivon kärsivällisyyden todella auttavan – tekemään pieniä muutoksia vähittäin oikeaan suuntaan. Kahden kuukauden jälkeen alkaa jo tuloksia näkyä. Vyötärö on kapenemassa ja paino putoamassa hitaasti alaspäin. Tämän pitäisi kai merkitä sitä, että poistuva kudos on ollut juuri rasvaa.

Näin on hyvä jatkaa eteenpäin seuraavat kaksi kuukautta – kohtuullista kestävyysliikuntaa, hiukan voimaharjoittelua, järkevää ruokailua ja säännöllisiä elämäntapoja.

h1

Juonen päästä kiinni

26.05.2009

Toukokuu on onnistunut oikein mukavasti tähän asti. Pitkän Vapun jälkeen olen saanut oikean mielentilan päälle ja onnistunut syömään riittävästi ja melko terveellisesti. Paino ei ole vielä ehtinyt merkittävästi laskea, mutta kehon mitoissa on havaittavissa pientä hoikentumista.

Kuten jo viime vuonna, loppukesästä totesin – pyörän selässä olen onnellisin – pätee erittäin hyvin tähänkin hetkeen. Ihminen on monimutkainen kokonaisuus ja kaikki liittyy kaikkeen. Pyöräilyn aloittaminen nosti selvästi mielialaa samaa tahtia kunnon kanssa. Mielialan koheneminen auttoi suuntamaan ajatukset selkeästi jälleen eteenpäin ja uskomaan paremmin omiin tekemisiin ja tavoitteisiin.

Pidän toukokuun alkua uutena aloituskohtana projektille ja koetan piakkoin alkavan loman aikana saada realistisia, osittaisia tavoitteita ihan paperille asti ja tehdä lisää ravintolaskelmia. Minun pinnalleni kaksi viikkoakin näyttää olevan pitkä aika, joten koetetaan tehdä jonkinlainen suunnitelma vaikka 12 viikolle. Siitähän se sitten lähtee…

h1

Kalorilaskuri päivittäisessä käytössä

07.04.2009

Nyt koetan ihan päivittäin kirjailla lukemia Kalorilaskuriin. Joka päivä en välttämättä kirjaa sinne kaikkia syömisiä, mutta päivittäinen energiankulutus ja paino pitää kirjata talteen. Mukavinta on todella suunnitella noita aterioita oman tavoitteen mukaisesti.

Perusasetukset on vihdoin löytäneet oikeat kohdat. Olen määrännyt proteiinien määräksi 1,4 g painokiloa kohden, joka on noin 130 g ja rasvan osuudeksi 26%. Näin energiankulutuksen vaihdellessa hiilihydraattien määrä vaihtelee energiankulutuksen suhteessa. Kalorivajeeksi olen asettanut -400 kcal. Nämä asetukset saavat olla käytössä nyt jonkin aikaa.

Ensimmäisenä pyöräilypäivänä Kalorilaskuri ilmoitti iloisesti, että liikunnan vuoksi saat syödä 700 kcal enemmän. Olin arvioinut aamun sykemittarin lukemien perusteella päivän kuntoilut. Tällainen äkkinäinen ilmoitus saattaa aiheuttaa pientä päänvaivaa, kun on totuttanut itsensä syömään noin 1700 kcal päivässä. Jos olisin päivittänyt tietojani vasta illalla, olisi syömiset jääneet pahasti alakanttiin tai olisin joutunut syömään massiivisen päivällisen ähkyn rajamaille.

Ennakkosuunnittelua täytyy siis tehdä tässä pitkin matkaa.

h1

Kuntoharjoittelun opettelua

12.03.2009

Seuraavaksi koetan kertailla näitä kuntoharjoittelun perusteita. Näistä on toki kirjoitettu kirjoja ja artikkeleita läjäpäin. Nyt koetan ajatuksella pohtia, miten niitä pitäisi soveltaa juuri minun kohdallani. Kuinka tämä keski-ikäinen, rapakuntoinen ja ylipainoinen naiseläjä, jolla on enemmän intoa kuin taitoa, saisi jotain tolkkua omiin tekemisiinsä.

Tänä keväänä lähdetään liikkeelle pohjalta jälleen kerran  ja toivottavasti hiukan viisaampana kuin ennen. Loppuvuotta varten en aseta minkäänlaisia tavoitteita. Keskitytään vain maltilliseen kuntoiluun ja oikeiden tekniikoiden harjoitteluun eri lajeissa. Lisäksi huolehditaan kehon riittävästä toimintakyvystä riittävän ravinnon, voimaharjoittelun ja liikkuvuuden ylläpidolla lepoakaan unohtamatta.

Maltillisen nousujohteinen harjoittelu tarkoittaa minun kohdallani sitä, että kuntokalenteria opetellaan käyttämään ihan uudella tavalla. Harjoitteiden merkinnän lisäksi koetetaan myös suunnitella kuntoilujen laatua ja määrää viikkotasolla ja noin kuukauden kuntojakson sisällä.

Suoritustekniikat painottuvat ehkä eniten sauvakävelyyn, potkutteluun ja voimaharjoitteluun. Kuntosalilta saa onneksi aina hyvän ohjauksen. Kesän aikana kertaillaan sauvakävelyn perusteet ja kehitellään potkuttelun alkeiskurssi sohvaperunoille. Sitä odotan nyt jo innolla – siitä tulee hauskaa.

Koko sen ajan kun olen blogiakin kirjoitellut, olen takaraivoni uumenissa koettanut hahmottaa itselleni sopivinta kuntopalettia, jossa tulisi hyvin huomioitua ikä, kuntotaso ja mieltymykset eri lajeihin. Minun kohdallani tuntuu ongelma olevan se, että mukavia lajeja on vähän liikaakin ja kaikkea ei ehdi harrastaa niin paljoa kuin mieli tekisi.

Kuntoharjoittelua

  • maltillinen kuntoharjoittelu
  • harjoittelun oikea laatu; määrä ja teho
  • harjoitteiden ylöskirjaus ja suunnittelu
  • kontrolloitu määrän kasvu 10%
  • kehon fysiikan ylläpito
    • riittävä, monipuolinen ravinto
    • voimaharjoittelu
    • venyttely
    • liikkuvuus
    • palautuminen
    • lihashuolto
  • oikeat suoritustekniikat joka lajissa
  • tekniikan parantamista tukevia harjoitteita
  • perehtyminen lajien luonteeseen
  • sopivien lajiyhdistelmien kehittely
h1

Harkiten eteenpäin

05.02.2009

Hei, otetaanpas ihan rauhallisesti ja mietitään vakavasti ja harkiten, miten nyt olisi paras edetä eteenpäin. Kyllä sinä varmasti pääset vielä potkuttelemaankin. Potkulenkki tekee hyvää mielenterveydelle, mutta eipä niitä ole viisasta vielä ruveta lisäämään.

Muuta aerobista liikuntaa olisi kyllä hyvä lisätä viikon kuntoiluihin. Nämä lisäminuutit pitäisi olla jo selvästi tehokkaampaa liikuntaa kuin työmatkan rauhallinen kävely. Vaikka minuutteja ei kokonaisuudessaan tulisikaan paljoa lisää, olisi sykkeen noustava kunnolla ja  hengityksen hiukan kiihdyttävä. Toisin sanoen nyt kaivattaisiin tehokasta hikiliikuntaa pieninä annoksina. Voimaharjoittelua on jossain muodossa otettava myös viikkoon mukaan. Näin aluksi riittäisi varmaan kaksi salikäyntiä viikossa oman tuntemuksen mukaan.

Tärkeintä olisi nyt selvittää, mitä kuntosalilla pystyy cardio- tai pakkalaitteilla  vaivatta tekemään. Nilkkaa on vielä säästettävä äärimmäisiltä kulmilta rasituksessa  ja liian nopeasti toistuvilta liikkeiltä. Joudun ehkä korvaamaan joitakin seisten tehtäviä liikkeitä istualtaan tehtäviin versioihin. Tästä syystä ryhmätunneille ei varmaan ole syytä lähteä. Yksi salikäynti pitäisi sijoittaa viikonloppuun, jotta jalat olisivat mahdollisimman levänneet. Lyhyt treeni salilla 30-45 minuuttia sisältäisi kuitenkin myös kävelyä noin 20 minuuttia.