Potkua kuntoon

Mäkinen retkilenkki

Posted on: 24.06.2008

Juhannusta edeltävänä torstaina sää näytti vihdoin aurinkoiset kasvonsa ja tälle päivälle innostuin tekemään kaksi erillistä potkulenkkiä. Keskipäivän tienoilla kävin kaupungilla asioilla mutkan kautta ja poikkesin kaupungilla kahvilla. Tälle lenkille tuli mittaa noin 12 km.

Iltapäivän puolella saatoin jatkaa kuntoilua ja lastasin retkimielessa Classicin laukkuihin hiukan juomaa ja evästä mukaan. Retkeni suuntautuikin sitten Pekolan lenkille. Ensimmäinen etappini oli Mierolan satama, jonka aluetta on viime vuosina kohennettu. Kahvilan ulkoterassilla oli mukava siemailla jäätelö ja lasi limpsaa kaunista maisemaa katsellessa.

Mierolansalmi

Lepotauko olikin varmasti tarpeen, sillä seuraava etappi oli retken raskain osuus. Tätä reittiä en ole vielä tänä vuonna potkutellut enkä yleensä tee sitä myötäpäivään sen mäkisyyden takia. Jostain syystä päätin testata mäkikuntoani ja koettaa potkutella reitin kaikki mäet ylös. Kolme ensimmäistä meni vielä melko helposti, mutta kaksi viimeistä ja jyrkintä mäkeä sai jo sykkeen nousemaan lähelle maksimia ja potkuttelijan haukkomaan henkeä kuin viimeistä happiatomia etsien. Mäkien harjalle kuitenkin päästiin potkien, vaikka en olisi itseni puolesta etukäteen vetoa lyönyt. (Mäet eivät ole todellisuudessa kovin korkeita, sillä kuntopyöräilijä selviytyy niistä vielä istuen satulassa.)

Tästä saavutuksesta riemastuneena menin heittäen Aulangon kohteiden ohi ja jatkoin lenkkiä Vanajan rantoja pitkin kaupunkiin asti ja sieltä edelleen kotiin. Päivän aikana potkuttelin yhteensä 35 km ja aikaa kului noin 2h 20 min.

Vasen jalkaterä ei sitten tykännyt oikein hyvää näistä mäkitreeneistä. Vahvempana jalkana rasitin sitä ilmeisesti enemmän ja kantapään alta jokin kohta kipeytyi rasituksesta jo lenkin aikana. Loppuloma kuluikin sitten levon merkeissä.

 

Mainokset

2 vastausta to "Mäkinen retkilenkki"

Sinulla on hieno ja monipuolinen blogi. Kovasti myös ilahduttaa havaita, että olen päässyt mukaan sivuillesi.

Kiitos Arthuro,
olen koettanut kerätä itseäni kiinnostavia tai kannustavia linkkejä tuohon sivunlaitaan.

Nyt vain takkuaa tuon jalkakivut takia kuntoilukin….

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: