Potkua kuntoon

Potkut vain paranevat

Posted on: 20.05.2009

Tiistaina tunsin itseni jo melko levänneeksi ja päätin lähteä hyvän sään aikaan potkuttelemaan. Valitsin menopelikseni Classicin, kun se odotteli lähtövalmiina kellarissa. Edellisestä potkuttelusta oli 11 päivää.

Lähdin ensimmäisen kerran liikkeelle vain t-paita päällä. Aluksi ilma tuntu hiukan viileältä, mutta keho lämpeni pian sopivasti. Luonnollisesti kypärä päässä ja kävelylenkkarit jalassa lähdin rauhallisesti liikkeelle.

Olen löytänyt mukavan lenkin, joka mutkittelee kotini lähiympäristössä melko tasaisella reitillä. Reittiin sisältyy vain yksi kunnollinen mäki, jossa voi jo käyttää hyppyvaihtoa. Sanoisin, että lenkki oli minulle täysitehoinen ja jaksoin potkutella koko lenkin yhteen menoon. Pyöräily on siis mukavasti nostanut jo peruskuntoa. Hoidin juomisen ja sykkeen tasaamisen ihan lennossa, kun alamäet osuvat oikeisiin kohtiin.

Lenkille tuli mittaa 10,8 km ja aikaa kului kaikkiaan 51 minuuttia. Lenkin keskisyke oli 154 ja nettokulutus noin 500 kcal. Kyllä tämä kesä vielä iloksi muuttuu potkujenkin osalta. Parasta treeniä tuntuu saaneen pakaralihakset.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: