Potkua kuntoon

Helatorstain potkuretki

Posted on: 13.05.2010

Helatorstaista muodostuikin sitten ihan kaunis päivä. Päivä oli pilvinen, kostea ja melko lämmin 14 ºC. Tuuli oli ihan kohtuullinen (2-4 ms). Tulihan säätiedoituksia luettua aika tiheään edellisenä iltana. Aamun edetessä mielialani nousi samaa tahtia kellonviisareiden raksutuksen myötä.

Noin klo 9 lähdin potkuttelemaan verkalleen kohti Parolaa, jossa järjestettiin jälleen perinteinen pyöräilytapahtuma ”Kunnossa kaiken ikää”. Ajokikseni valitsin taas Kickbike Classicin, jonka tarakkaan lastasin molemmat pienet satulalaukut. Olipa todella mukavaa päästä osallistumaan tapahtumaan potkulaudalla muutaman vuoden tauon jälkeen. Helatorstai on minulle nimen omaan potkuttelupäivä.

Alkulämmittelynä pyöräilijöille vedettiin parin kappaleen pituinen Zumba. Pitäisi kai sanoa, että naiset lämmittelivät zumbaten. Miehet lymysivät jossain järjestäjien teltan takana tai reilusti takavasemmalla pitkin seinän vieriä. Naiset olivat innokkaasti mukana ihan iästä riippumatta. Tämä oli myös itselleni ensimmäinen zumba-kokemus ja olihan se ihan mukavaa, vaikka kokeilu jäikin näin lyhyeksi.

Lämmittelyn jälkeen saikin jokainen lähteä pyörälenkille itse valitsemansa reitin mukaan. Minä en tällä kertaa lähtenyt Aulangon mäkisiin maastoihin, vaan jäin kiertämään helpompaa ja lyhyempää lenkkiä lapsiperheiden kanssa. Kiersin lenkin kaksi kertaa ja lepäsin lenkkien välissä juoden kahvia tai siemaillen kylmää mehua. Hetken aikaa seurasin myös lapsille järjestettyä kilpailua, johon kuului lyhyt temppurata.

Tämän jälkeen päätin suunnata jo kaupunkia kohti, sillä paluumatka pitäisi potkutella vastatuuleen. Matka kaupunkiin sujui ihan mukavasti ja voimia riitti pieneen lisälenkkiin kaupungin ympäri Kaurialaan, jossa nautiskelin kesän ensimmäisen jätskin. Kaurialasta jatkoin vielä Linnan puiston ympäri kotiin.

Potkuttelu sujui yllättävän hyvin. Minulla ei ollut sykemittaria mukana, joten keskityin potkuttelun aikana kehon tuntemuksiin ja liikeratoihin. Tämä oli aivan uusi elämys, jota olen kokenut useimmiten sauvakävelyn aikana. Lenkki kesti kaikkiaan 4 tuntia ja matkaa kertyi 32 km.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: