Potkua kuntoon

Vetooo!

Posted on: 04.10.2010

Pikkuhiljaa olisi tarkoitus käynnistää jälleen sisäsoutukautta ihan todenteolla. Ensimmäinen harrastusvuosi on nyt takana ja kilometrejäkin on kertynyt ihan mukavasti. Ensimmäinen vuosi on kuitenkin kulunut ihan tekniikan opettelussa ja soutaminen on ollut aika kuuriluonteista. Olen soutanut kerrallaan ehkä kuukauden verran ja sitten pitänyt taukoa tai harventanut harjoituskertoja selvästi.

Tulostin oikein paperille ensimmäisten soutujen tilastoja ja tekniikan kehittyminen näkyy niistäkin ihan selvästi. Ensinnä käyttämäni vastus on pudonnut 2 pykälää ja on nyt tällä hetkellä tasolla 3. Vetoon on saatu jo selvästi enemmän voimaa ja pituutta. Ensimmäisten pitempien soutujen tahti 28-30 on pudonnut jo 20 vetoon minuutissa ja vauhti on silti kasvanut merkittävästi.

Mielenkiintoinen matka soudun parissa saa jatkua. En ole vielä oikein päässyt selville vahvuuksistani. Tässä vaiheessa ehkä pitemmät matkat ovat olleen hieman etusijalla. Sprinttimatkojenkin soutaminen on ihan innostavaa. Mukaviksihan niitä ei voi oikein kutsua, koska 500 – 1000 metrin matkoilla tehdään urheilullista itsemurhaa loppumetreillä. Ja jos ei kärsi yhdellä soudulla tarpeeksi, niin niitä voi tehdä intervalleina useita peräkkäin. Tällaisestakin kärsimyksestä pitää nauttia, jos haluaa parantaa suoritustaan eripituisilla matkoilla.

Vallan pitkiä matkoja en ole vielä innostunut kokeilemaan. Yksi yhtäjaksoinen soutu minunkin harjoituskirjalta löytyy. Ihan en päässyt puolimaratoniin, mutta 16 km ylittyi ja aikaa kului 1h 40min. Tästä urakasta sainkin palkakseni ikävät hiertymät takalistoon. Seuraavaa pitkää soutua en kokeile ennenkuin olen hankkinut kunnolliset soutupöksyt.

Tässäkin lajissa löytyy oikein kovia suomalaisia. Olkoon tämä video itselleni kannustuksena omien suoritusten parantamisessa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: